lauantai 25. marraskuuta 2017

Eläimetön on huoleton (ja arvonnan tuloksia)

Meille tuli elokuun lopussa Timantti hevonen. 



Ihastuin sen rauhallisuuteen ja pomminvarmaan olemukseen. Ostin Timantin projektiksi, mutta en arvannutkaan kuinka projekti se on. Timantin emä hyökkäsi sen kimppuun varsana ja Timantti kasvoi tästä johtuen tuttipullovarsana. Ilmeisesti se oli kaikkien lellikki ja yhtäkkiä siitä kasvoikin iso hevonen, jolla ei ollut mitään rajoja. 


Työskentelin sen kanssa päivittäin monta kertaa päivässä. Eri kouluttajat kävivät katsomassa ja neuvomassa mua sen kanssa. Lopulta kumminkin osoittautui että sen traumat olivat niin syvällä että se ei pääsisi niistä ikinä eroon. 5-vuotias hevonen oli 2-vuotiaan tasolla. 
Timantti oli ihan kiltti niin kauan kun siltä ei vaadittu mitään. Kun pyysi sitä vaikkapa kääntymään (etenkin ihmisestä pois päin) se tuli päälle. Ei mitenkään vähän, vaan hampaat irvessä hyppäsi pystyyn, vinkui ja käänsi pepun. Sama tapahtui päivittäisissä tilanteissa useasti. Satulan kanssa sen lähelle ei ollut asiaa. Sain sen verran siedätettyä että satulahuopa sai olla selässä kunhan hetken jaksaa totutella. Kengityksestä en edes haaveillut. Pelkkä kavioiden putsaus oli hankalaa päivästä riippuen. Minä sain sille riimun päähän, muut eivät. Taluttaminen tallista tarhaan oli kamalaa. Joka päivä pelkäsin että se riuhtaiseen itsensä irti ja jyrää jonkun lapsista.

Lopulta totesin usean kouluttajan kanssa että on armeliaampaa päästää Timantti pois täältä. Nyt se on meidän pakastimessa. Kaunis, nuori suomenhevostamma. Harmittaa. 

Me olemme lähes eläimettömiä. Vain koira ja kissa. 
Tuntuu hyvältä. 
On aikaa...
Ehkä vähän liikaakin ;).

Ehkä meille vielä joskus muuttaa hevonen pihaan, mutta ei nyt.

Niin se arvonta, pidemmittä puheitta:
Onnea Maire! 
Laitoin sinulle sähköpostia :)

tiistai 14. marraskuuta 2017

Kirja: Miksi syömisestä tuli niin hankalaa?

Näin sattumalta Terveysmyrskyn facebooksivulla arvonnan, ja osallistuin. Ihan kun ikinä mitään voittaisin, mutta tämän kirjan halusin lukea! (En osallistu sellaisiin arvontoihin, joiden palkintoa en halua voittaa.) Ja kerrankin onni suosi, ajatella! 



Innoissani tartuin kirjaan, koska suurin osa ruokahömpötyksestä on mielestäni juurikin sitä - hömpötystä. Tilanteista riippuvaa mitä pitää syödä ja onko jokin epäterveellistä vaiko ei. 

Pari ensimmäistä sivua kahlattuani ajattelin että ompa kirjan sanoma piilotettu ärsyttävästi mukahauskojen sutkautusten taakse. Sitten siihen tottui, kuten tottuu myös johonkin murteeseen tai puhetapaan. Mielestäni myöhemmin kirjassa puhutaan enemmän asiaa ja vakavammin otettavasti. 

Kirja avaa näkemyksiä erilaisille ajattelutavoille sulkematta mitään täysin pois. Musta se on hienoa. Yhtä oikeaa tapaa syödä, joka sopisi kaikille ei varmasti ole. Ei meilläkään sanota että, jos et itse teurasta eläintä ei sitä pitäisi syödä... vaikka mielestäni teurastus pitäisi joka lihansyöjän pystyä katsomaan ja päättää sitten onko lihansyöjä vai ei. Mutta se on mielipide, joka voi muuttua ja se on ihan okei. 

Lääketiedettä kirjassa tunnutaan kehuvan paljon, mutta silti sitä ei poissuljeta etteikö jokin hoitomuoto voisi olla väärin, koska tiede kehittyy koko ajan.
 On täysin totta että lääketieteessä on paljon hyviä asioita. Pääsin jokin aika sitten seuraamaan vierestä miten diabeetikko lasta ruokittiin sairaalassa. Sokeria ja hiilaria, joka tuutista ja koko ajan. Täytyy myöntää että en tiedä diabeteksestä paljoakaan. Sokerimurojen syöminen aamupalaksi, kolmen sokerimunkin ja jälkkäri vanukkaansyöminen päivässä ei kumminkaan kuulostanut hyvältä hoidolta, ei edes terveelle aikuiselle ihmiselle, saati lapselle. Lääkäri vielä seurasi diabeetikon ruokavaliota vieressä ja neuvoi insuliinin annostelussa, joka oli pielessä. Hoidettiin oire, ei ongelmaa.
Meillä lapsen atooppiseen ihottumaan suositeltiin lumiukkorasvauksia ja hanskoja käteen, jotta lapsi ei raapisi itseään verille yön aikana. Onneksi menimme Rauli Mäkelän juttusille ja saimme vitamiinejä ja ihottumat saatiin hyvin kuriin. Rauli käytti mielestäni hyvin lääketiedettä hyödykseen, eikä mikään ollut ristiriidassa lääketieteen kanssa. Silti muut lääkärit ja terveydenhoitajat ovat vain pyöritelleet silmiään vitamiineille. 
Tunnen myös monta ihmistä, joilta on leikattu jalka, selkä tai varpaat ja leikkauksen seurauksena on jäänyt jokin pysyvä vamma. Koitin miettiä, mutta en tunne ketään, joka olisi selvinnyt leikkauksesta vammoitta. Ehkä se johtuu siitä että niistä ei kerrota niin herkästi kasvotusten. Tilasto harha siis. 
Tilastoista puheen ollen. Kirjassa oli aivan loistava esimerkki miten niitä saadaan hyvin vääristeltyä (sivu 80). 

Tutkimusten tulokset ovat mielestäni tehty kyseenalaistettaviksi. Meinasin älähtää kun kirjassa (sivulla 78) vihjailtiin kaikkien tutkimusten olevan oikeassa, mutta onneksi pari sivua myöhemmin siellä oikaistiin että tulokset ovat varmasti oikeita, mutta se miten niitä käytetään ja miten media niistä uutisoi voi olla vain osittain totta ja klikkiotsikoita.

"Täydellinen ruokavalio on merkki jonkinlaisesta tunnesyömisen ongelmasta ja kontrollin puutteesta ruokaa kohtaan." (s. 90) Tässä lauseessa kiteytyy mielestäni hyvin se että ihmiselle on helpointa noudattaa laihduttaessa tiettyä ruokavaliota, koska se ja se ruoka-aine on kiellettyä ja se taas hyväksi. Jos on sallittua syödä kaikkea on myös helppo sortua niihin herkkuihin joita ei saisi syödä laihduttaessa. Mä en ole ikinä laihduttanut. Se taitaa olla outoa, mutta niin vain on. Myönnän että mulla on yksi pahe. Kaakao. Paheeksi voi lukea myös nykyään sen että jos suklaata löytyy kaapista mä syön sen. Ihan varmasti, ellei kaapissa satu olemaan kaakaota, jolloin syön - ei kun siis juon - ensin kaakaopurkin tyhjäksi. Niinpä mä olen ratkaissut tämän ongelman niin että en osta kaakaota kotiin, sen sijaan kylässä tarjottaessa juon sitä mielelläni (mutta en ikinä veteen tehtyä! Ja kuumaa kaakaota vain flunssan iskiessä tai pakkasella pihalla!). 

Monessa kohdassa huomasin ajattelevani että tässä kohdassa ei ole huomioitu sitä asiaa, mutta kyseinen asia tulikin vähän myöhemmin esiin. 

Mä olen myös kirjoittanut tännekin raakamaidon vaaroista. ja kirjassa tunnuttiin olevan samoilla linjoilla asian kanssa. Raakamaito sisältää paljon -aasi loppuisia entsyymeitä, jotka auttavat maidon pilkkomisessa ja jotka tuhoutuvat kuumentaessa. Silti raakamaito on viisaampaa teollisuudessa kuumentaa sillä erilaiset bakteerit (joista lisää em. jutussa) ovat vaaraksi pikkulapsille, vanhuksille ja sairaille. Siihen että miksi saksalainen maito sopii joillekin joille suomalainen maito ei sovi en löytänyt tästäkään kirjasta vastausta. 

Kirjassa tuumattiin myös että pakkausmerkinnät eivät välttämättä pidä paikkaansa, sillä niiden arvot voivat poiketa 20% alas tai ylöspäin ilmoitetusta. Vitamiineissä vieläkin enemmän. Tuli vaan mieleen että mitenhän ihmevitamiineissä tai ihan perus multivitassa on asian laita? 

Vitamiineistä puheenollen, kirjassa mainittiin monen vitamiinin olevan myrkyllistä. Itse olen kokennut rautamyrkytyksen syötyäni ensimmäisessä raskaudessa Obsidan nimistä valmistetta yhden pillerin. Siitä tuli niin kamalat oireet että en todellakaan ole koskenut kyseiseen tuotteeseen sen jälkeen. Oksensin ja ripuloin vuorokauden.
Kuparista haluaisin vielä lisätä että lampailla ei saa vitamiinien joukossa olla kuparia, sillä se lisää hedelmättömyyttä. Onhan meille ihmisillekin kuparikierukoitakin. Kupari vedessä värjää blondit hiukset vihreiksi, mutta sillä saattaa olla myös vaikutusta hedelmällisyyteen. Tosin kunnon tutkimustietoa aiheesta ei liene. 
Miksi luomueläimille pitää lisätä seleeniä, kun taas ihmisille jotka syövät luomukasvisruokaa sitä en ole kuullut lisättävän? Naudoille seleeniä lisätään ruokavalioon, joten niiden lihassa lienee tarpeeksi seleeniä ihmisen tarpeisiin.

Kirja ei pyri sanomaan ettei ruokavaliolla ole merkitystä, mutta että jos joku ruokavalio sopii yhdelle ei se välttämättä sovi kaikille. Ravintosuositukset ovat vain suosituksia. En muuten tiennyt että pakonomaiselle tarpeelle syödä (omasta mielestä) oikein on olemassa nimitys ortoreksia (s. 111).

Lääkefirmoihin, mediaan ja tutkimuksiin suhtaudutaan mielestäni kirjassa terveen epäilevästi, joskaan ei kumota etteivät ne voi olla oikeassakin. Kaiken lisäksi kirja antaa luvan kyseenalaistaa asiantuntijat ja myös itse kirjan kirjoittajan Timo kettusen (2. 227)!

Sitten sivulla 231 päästiin itse asiaan, mikä on mulle kaikista lähimpänä sydäntä, eli ruuan tuotantoon ja ruokateollisuuteen. Ja mä suorastaan hykertelin; "jes, just näin!"

Summasummarum.
Tämä kirja pitäisi määrätä kaikkien ravitsemusvalmentajien ja ruokahömpötykseen höpsähtäneiden luettavaksi! Toivon ihmisten laajentavan ajatteluaan (ruoka)mainontaan ja kyseenalaistavan myös sellaisten tahojen näkemykset jotka kyseenalaistavat yleiset suositukset! Pidän itseäni aika hyvänä kyseenalaistamaan ja löytämään sen (omasta mielestä) punaisen langan kaiken takana, mutta ainahan siinä voi kehittyä. Tämä kirja sai useassa kohdassa mut nyökyttelemään "aivan niin", mutta tarjosi myös sopivasti uutta tietoa ja oli hyvin selkeä ajatusten jäsentelyssä. Monessa kohtaa mietinkin "sitä ei voisi tuon paremmin sanoa"! 


Mä olen nyt lukenut kirjan ja haluan antaa sen seuraavalle, joka sen haluaa lukea.
  Pistetään siis arvonta pystyyn! 
Tähän postaukseen kommentoineiden kesken arvon Timo Kettusen kirjan Miksi syömisesestä tuli niin hankalaa? Arvonta suoritetaan perjantaina 24.11 muistathan jättää myös jonkin yhteystiedon, jolla saan viestin tarvittaessa perille udellakseni mihin kirja lähetetään.

Kuulumisia sitten ensi postauksessa. Sitä ennen voi kurkata vaikka meidän videon Elma-messuilta.

(ps. Tämä postaus ei ole tehty mitenkään yhteistyössä kirjan tai sen kirjoittajan kanssa!)