sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Itse tehty lipeä, eli potaska

Lipeän valmistus on aika yksinkertaista ja helppoa, vaikka ohjetta sen tekemiseen ei meinaa löytyä mistään. Normaalisti sen valmistamiseen tosin menee kaksi tai kolme päivää, mutta me teimme sen kahdessa tunnissa. Valmista tuhkalipeää voi käyttää saippuan tekemiseen, putkiston avaamiseen, huopakaton pesuun ja ompa sillä ennen vanhaan pesty lehmiäkin (en tosin suosittele viimeisintä käyttötarkoitusta).

Tarvitset:
  • Noin 2 litraa lehtipuun tuhkaa
  • Noin 7 litraa sadevettä

Lisäksi:
  • Harso
  • Siivilä
  • Ämpäri
  • Suojahanskat
  • Höyhen

 
Kiehauta kattilassa sadevettä (tai lunta). Sadevesi on yleensä pehmeämpää kuin hanavesi.
Laita harso siivilään ja kaada tuhkat harson päälle. Laita siivilä ämpärin päälle ja kaada kuuma vesi tuhkan päälle. 

 
Ota hyvä ote harsosta ja dippaile tuhkia harson avulla saavissa. Tässä menee aikaa noin 1-1,5h. Kumihanskat on hyvä olla kädessä, muuten lipeä alkaa kihelmöidä jonkun ajan päästä sormenpäissä. Tuhkasta tehty lipeä ei ole niin vaarallista kuin tavallinen lipeä, mutta kihelmöi silti. Apulainen testasi, koska oli epäuskoinen lipeän onnistumisesta...
 
Tuhkan annetaan valua pohjalle ja sitten tehdään höyhen testi. Jos höyhen alkaa sulaa kun sen laittaa lipeään lipeä on valmis. Jos ei sula, niin on syytä jatkaa tuhkan dippailua.
Höyhenen sulamisen näkee parhaiten höyhenen "ruodon" vierestä.

Kun höyhen sulaa ja tuhkat ovat laskeutuneet pohjalle lipeä on valmista käyttöön! 
Meillä tästä tulee saippuaa!

250g potaskaa vastaa 100 g lipeäkiveä.

Lipeä säilytetään yli +15 asteessa, mutta tulee muistaa että se kuumenee helposti. Lipeää ei saa säilyttää alumiini astiassa. 

Lipeää saa ostettua tavallisesta ruokakaupasta alle 2e litra, tosi kyseessä on silloin natriumhydroksidi, ei tuhkalipeä.

17 kommenttia:

  1. Miten määrittelet lipeän vahvuuden? Saippuaanhan laitetaan lipeän vahvuutta vastaava määrä rasvaa lipeän neutraloimiseen ja jos menee pieleen, niin lähtee pahimmassa tapauksessa iho...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos raaka peruna kelluu vedessä tuhkalipeä on tarpeeksi vahvaa. 250g tuhkalipeää vastaa 100g lipeäkiveä. Jos saippuassa on liian vähän lipeää voi massan vielä sulattaa ja tarvittaessa lisätä hieman potaskaa. Tuhkalipeä, eli potaska ei ole niin vaarallista kuin kaupasta ostettava lipeä.

      Saippuan teko on vasta testauksessa, siitä lisää myöhemmin.

      Poista
  2. Se onkin noin helppoa. Äitini lapsuudessa 1950-luvulla heillä keitettiin saippua itse, täysin korvessa kun asuivat. Äiti muisteli että on monimutkaista, lapsen silmissä tosin saattoikin olla. Miten tuosta saadaan saippuaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Resepti on tulossa, kunhan itse kerkiän testaamaan sen kunnolla. Ensimmäinen saippua erä on kypsymässä, mutta kypsyttelyssä kestää 4-6 viikkoa...

      Poista
  3. No enpä ole tajunnutkaan että lipeääkin voi itse tehdä, ja saippuaohjetta sitten seuravaksi :)

    VastaaPoista
  4. Minulla on jossakin pula-ajan ohjekirjassa sekä tuhkalipeän että saippuan teko-ohjeet, mutta mielenkiintoista nähdä tämä näin, että joku tämän päivän ihminen on tehnyt itse. Ennen vanhaan saippua ei aina ja kaikilla ihan onnistunutkaan, koska suhteiden mittaminen oli ehkä hiukan hankalaa. Ja vielä kun saippuan rasvaksi ei käytetty niitä kaikkein parhaita rasvoja vaan esim. luita ja muita tähteitä. Parhaat rasvat tietysti syötiin energian tarpeeseen. Saippuaahan keitettiin aika kauan silloin ja se on vähän eri menetelmä kuin tämä nykyinen, jossa määrät mitataan grammalleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luin jostain vanhasta kirjasta että saippuaa tehdään tuhkaa ja luita, sisäelimiä ja rasvaa padassa keitellen. Ei kuulostanut ihan sellaiselta saippualta mitä itse haluaisi nykypäivänä käyttää...
      Itse asiassa testasimmekin lampaan rasvan keittoa ja siitä saippuan tekoa... lampaanrasva vaan haisi niin pahalle, että en usko että kukaan suostuu pesemään sillä itseään :D! Ehkä naudan rasva olisi tähän tarkoitukseen parempaa...

      Poista
    2. Mä oon tehnyt lampaanrasvasta saippuaa sillä uudemmalla menetelmällä, eikä se valmis tuote haise erityisesti miltään. Teen myös esim. joulukinkunrasvasta saippuaa, eikä sekään haise pekonilta vaikka se pelkkä rasva niin tekeekin :) Ja anteeksi, olen näköjään jättänyt kommenttini tuplana. Ilmeisesti siksi, että meillä yhteys pätkii...

      Poista
    3. Millainen uudempi menetelmä? Mä olen varmaan nähnyt vain näitä vanhoja menetelmiä ja sen mukaan sitten keittelin rasvoja. Lampaanrasvaa olisi pakastin pullollaan...

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Meillä on tehty koivuntuhkasta lipeää joulun alla lipeäkalan liottamiseen. Anoppini ohjeen mukaan ämpärilliseen koivuntuhkaa kaadetaan vettä ja annetaan tekeytyä viikko. Sitten siivilöidään ja on valmista kalalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lipeäkalaa... Se jakaa ihmiset kahteen leiriin, jos mikä ruoka :D! Mielenkiintoista että siihenkin tehdään lipeä aika samalla tavalla. En ole tiennyt tai ajatellutkaan koko asiaa.

      Poista
  7. hei, teitkö koskaan ohjetta omasta saippuastasi? en löydä sivultasi itse tehdyn lipeän jälkeen tekemääsi saippuaa? olen tehnyt lipeän sivultasi löytämäni ohjeen mukaan ja nyt aloitan saippuan valmistusta ...hiukka jännittää :o t.- Mia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En saippua ohjetta ole vielä(kään) julkaissut. Kokeilin saippuantekoa sen verran erikoisista raaka-aineista, ettei ekat kokeilut onnistuneet tarpeeksi hyvin :D . Neljäs onnistui.
      Tulossa kyllä jossain vaiheessa saippuaohjekin :)

      Poista