Perheen esittely


Perheeseemme kuulun minä Tia, Joonas ja lapsemme Ronja (7/2011), Mimmu (6/2013), Veera (3/2015) ja Saara (10/2016).

Minä olen Espoon "maaseudulta" kotoisin ja aina ollut kiinnostunut vanhanajan elämäntavasta, eläimistä ja maaseudusta. Eläimet ovat erikoisesti lähellä sydäntäni, mutta olen pikkuhiljaa alkanut kiinnostumaan kasvimaan hoidostakin. Erityisesti kasvipuolella kiinnostaa monivuotiset kasvit, ehkä eniten niiden helppohoitoisuuden vuoksi. Maidon jatkojalostus on kiinnostanut myös pitkään ja malttamattomana odotan jo että meidän Milka-hiehosta kasvaa meille kotitarvelehmä! Sillä aikaa olen harjoitellut lähitilan maidolla juustojen, viilien ja jugurtin tekoa. Maitotiloilla työskennellessäni luontaisetuna oli aina maitoa, josta valmistin erilaisia maitotuotteita.
Joonas on kotoisin Pohjois-suomesta, keskeltä korpea ja osaa monia erämiestaitoja.
Joonaksella on sähköalan yritys.
Unelmana on elää elämää, jossa ei tarvitse erotella työtä ja vapaa-aikaa.
Tavoitteena on elää ekologiseti ja luontoa kunnioittaen.
Viljelemme vaihtelevalla menestyksellä kasvikset, sekä kasvatamme lihat itselle. Permakulttuuri ja biodynaaminen ajattelutapa on lähellä omia tavoitteita, mutta niistäkin poimitaan vain ne parhaat palat omalle minitilalle käyttöön.
Tulevaisuudessa haaveissa olisi saada kaninlihaa myyntiin myös muille, opetella viljelemään kasviksia omaan käyttöön paremmin ja tärkeimpänä kaikista elää onnellista ja oman näköistä elämää.

Artikkeleita meistä:
Kani kasvaa kotona ruoaksi - Inhimillisiä uutisia, 30.12.2015
Kaikki mitä tarvitsen - Meidän perhe, Heinäkuu 2016, s. 68
Oman pihan lihaa - Maaseuduntulevaisuus,  12.8.2016

2 kommenttia:

  1. Menestystä, rohkeutta, voimaaa <3

    VastaaPoista
  2. Tervehdys pohjoisesta!

    Olipa ihana,kun löysin bloginne!Kaikkea hyvää teidän perheelle:)

    VastaaPoista