tiistai 29. joulukuuta 2015

Seurasaari

Ihanan aurinkoiset ilmat! 
Eilen oltiin Seurasaaressa retkellä.





Tänään ollaankin tehty kotihommia ahkerasti, illalla aijotaan vaan olla.

maanantai 21. joulukuuta 2015

Hauskaa Joulua kaikille!

Vielä on paljon tehtävää, vaikka valmistelut on aloitettu hyvissä ajoin. Ilman kiirettä ja stressiä kumminkin selvittänee tästäkin Joulusta. Se mikä jää tekemättä, jää tekemättä.


Kuusen koristeet on tehty ja kuusikin on jo koristeltu innokkaiden pikkuapulaisten kanssa. Lanttu- ja porkkanalaatikot odottavat vielä tekijäänsä, muuten menemmekin valmiiseen pöytään tänä jouluna.
Eilen tehtiin juustoja. Toinen menee kypsymään kellariin, mutta tuorejuusto päätyy joulupöytään. Käymme maidot hakemassa läheiseltä tilalta, siitä on hyvä tehdä juustojakin.
Piparitalo on leivottu tyttöjen kanssa. Olemme jo monta joulua tehneet tämän saman piparitalon täältä löytyvillä kaavoilla.

Joululahjatkin on paketoitu ja hyvässä piilossa odottamassa aattoa ;)

Tänään käytiin perhekahvilan pikkujouluissa. Tavattiin Joulupukkikin.

Mitä teidän Jouluvalmisteluihin kuuluu?

Nyt blogi hiljenee joulun viettoon.
Hauskaa Joulua kaikille!

lauantai 19. joulukuuta 2015

Pikaisesti ja lyhyesti: Arvonnan voittaja

On Johanna! Onnea!



Me jatketaan Joulutohinoita.
Vielä on piparkakkutalo liimaamatta ja tontulla kirje kirjoittamatta.

tiistai 15. joulukuuta 2015

Muumivaipat (ARVONTA)

Pienin oppi mönkimään. Ensimmäinen houkutin oli Rico-koiran häntä, mutta pian myös siskojen perässä vetämät lelut olivat sen verran kiinnostavia. Nyt tietenkin tiskikone on suosikki kiipeilyn kohde. Niitä likaisia astioita ei vain voi vastustaa!


Meille saapui blogiyhteistyön merkeissä Muumivaipoilta paketti. Mönkiäinen oli heti tietenkin siellä missä tapahtuu.

Olen kaikilla lapsilla koittanut käyttää kestovaippoja, mutta olen mieltänyt ne hankaliksi. Kestovaipat vievät paljon tilaa ja niiden käyttö pidemmillä reissuilla vaatii suunnittelua. Vaippapyykki tuo oman lisänsä jo täynnä olevaan pyykkikoriini. Niinpä olemme päätyneet käyttämään kotimaisia Muumivaippoja. Ne ovat istuneet meidän pikkuruisille vauvoille hyvin ja niistä ei tule kamalaa kemikaalien hajua niiden kastuessa.


Muumivaipat ovat kotimaisesta selluloosasta valmistettuja, allergiaystävällisiä ja hajusteettomia. Vaippojen valkaisuun on käytetty vain happea ja vaippojen pakkausmateriaalikin on biohajoavaa.

Monet tykkäävät käyttää puhdistuspyyhkeitä, mutta me emme ole vielä niitä kunnolla testanneet.Tämän testin perusteella saattaa olla että alamme pitämään pakettia aina matkassa mukana! Ennen olen pidemmille reissuille varannut kostutettuja harsoja mukaan. Kieltämättä on aika kätevää vain heittää likaiset rätit pois... vaikka joku pieni piru kuiskiikin korvaan että ylimääräisen roskan teko on väärin. Toisaalta viehän se pesukonekin sähköä. Kumpi on se pienempi paha?

 Sain blogissa arvottavaksi tuotepaketin Muumivaipoilta.
Arvontaan voi osallistua tuttuun tapaan kommentoimalla tätä postausta.
Arvontaan voit osallistua perjantaihin 18.12.2015 asti. 
Voittaja arvotaan seuraavana päivänä. Muistathan jättää yhteystietosi, jotta saan yhteyttä, mikäli voitto osuu kohdalle.

lauantai 12. joulukuuta 2015

Kuulumisia ja arvonnan voittaja



 

Meillä oli toissapäivänä teurastuspäivä. Sain kaverilta myös yhden Patakukon, joka piti teurastaa samalla. Päästin kanat normaalisti ulkoilemaan, mutta patakukkopa päätti että hänen päänsä ei ole vadilla ja jäi yöpymään metsään. Sillä reissulla se on edelleenkin. En pääse häntä 300m lähemmäksi. 


Ainokananen on kasvanut. Jättikoch nimeltään Sohvatyyny adoptoi Ainokanasen ja sehän sopi mainiosti!



Ja eihän niitä kaneja ilman osaa olla. Tässä ovat tulevat lihakaniemot. 
Uudenseelanninpunainen/suurihopea, kaliforniailainen/uudenseelanninvalkoinen ja lähes puhdas uudenseelanninpunainen.
Nimiehdotuksia otetaan vastaan ;)!


Puput ovat kyllä parhaita lasten kanssa!
Tänään ollaan käyty Menneenajan joulumarkkinoilla ja kaksi isointa pääsivät isovanhempien luokse yökylään samalla. 
Nyt nautitaan oudosta hiljaisuudesta.

Kutikutispan lahjakortin arvontakin on suoritettu. 
Onnea Sirkku!

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Vierailu: Kutikutispa (ARVONTA)

Vierailin Kutikutispassa Helsingissä, jossa sain yhteistyönmerkeissä jalkakylvyn ja vyöhyketerapiahoidon.

Vastaanotto spassa on kotoisan lämmin. Vastaan ovella tulee kaksi iloisesti häntäänsä heiluttavaa koiraa ja tietenkin Meri ja Esa. Meillä on Veera-vauva mukana ja lastenrattaatkin mahtuivat hyvin liikkeen sisäpuolelle turvaan ulkona olevalta kaatosateelta.

 
Ennen kuin jalat laitettiin altaaseen ne pestiin lämpimällä vedellä.

Pienet Garra Rufa, eli kotoisemmin tohtorikalat kutittelevat aluksi vähän puhdistaessaan iholta kuollutta ihosolukkoa. Pian kalojen näykintään tottui ja niiden työtä oli hauska seurata.  Hoito on turvallinen, sillä kalojen altaan vesi suodatetaan uv-suodattimen läpi, joka tappaa haitalliset bakteerit.

Vyöhyketerapiahoito oli mielenkiintoinen kokemus! Jännittävän tarkkoja asioita pystyi sanomaan pelkästään "hieromalla" eri pisteitä. Mulla oli stressiä, mutta harvinaista kyllä sydän oli vapaa. Hormonitoiminnassakin oli jotain häikkää. Moni asia täsmäsi hämmästyttävän hyvin, vaikkakaan täysin mitään tarkkaa ei pystykkään vyöhyketerapian avulla sanomaan. Sen verran hyvin kumminkin, että itse tiesin mistä asioista voi olla kyse.

Kun nousin hoitotuolista ylös olo oli rennon unelias. Sain rauhassa nousta ylös ja pukea vaatteet päälle.

Istahdin sohvalle vähäksi aikaa rapsuttelemaan suloisia koiria. Koirat ovat tottuneet monenlaiseen menoon ja liikkeeseen onkin kuulemma tervetulleita kaikki eläimetkin.

Kutikutispasta poistuin mieli levänneenä ja kaksi lahjakorttia kourassa lukijoille arvottavaksi.
Voit osallistua kahden 20min  kalapedikyyrin arvontaan Kutikutispassa kommentoimalla tätä postausta. Muistathan jättää myös sähköpostiosoitteesi, jotta voin olla yhteydessä, mikäli voitto osuu kohdallesi.
 Arvonta päättyy perjantaina 11.12.2015 ja voittajan julkaisen seuraavana päivänä.
Onnea arvontaan!


lauantai 5. joulukuuta 2015

Tuuli tuivertaa


Tänään ollaan askarreltu kortteja. Sain vihdoin ne osoitteineen valmiiksi! Joulukortit pitää lähettää viimeistään 14.12, joten sillä mittapuulla olen ajoissa liikenteessä!

Myrskyää ja tuulee. Eläimet ovat kaikki vetäytyneet sisätiloihin. Olemme varautuneet täyttämällä vesisaaveja, patoja ja kattiloita vedellä, jotta kaikille riittää vettä sähkökatkon yllättäessä.


Huhupuheiden mukaan meidän lähistöllä on paikka, josta saa ostaa suoraan tuottajalta perunaa, porkkanaa ja sipuleita. Omppujakin siellä näytti olevan. Kävin tänään ostoksilla. Aivan ihana pikkuruinen puoti. Missään en ole nähnyt siitä mainosta, vain kyltti tien varressa kertoo puodin olemassaolosta.

Nyt on hyvä vetäytyä sohvan nurkkaan juomaan smootieta. Lemppari smootiereseptini kuuluu näin:

 
Banaani
noin 5kpl mansikoita
2dl mehua
3rlk jugurttia
Mintun lehtiä

Banaani tuo kivasti makeutta smootieen, mutta tällä kertaa korvasin sen Artic Warriorsin hunaja shotilla. Se sopi loistavasti smootien joukkoon ja toi sopivasti makeutta juomaan.

Sain Artic warriorssin tuotteita testattavaksi blogiyhteistyön merkeissä. Hunaja shotteja olen käyttänyt myös urheillessani ennen urheilua. Käyn yleensä urheilemassa aamutuimaan, jolloin aamupalan syöminen ei onnistu ennen urheilua. Siihen hätään on auttanut energia shotti.

perjantai 4. joulukuuta 2015

Arvonnan voittaja

Arvonnan voitti Marketta Rakkautta ja maan antimia blogista.
Onnea! 
Voittajaan ollaan yhteydessä sähköpostitse.

tiistai 1. joulukuuta 2015

Pehmeä paketti pukinkonttiin (ARVONTA)?

Joulukuun ensimmäinen päivä! Huippua!

Tänä vuonnakaan meidän Joulukalenteri ei ole ihan perinteinen suklaakalenteri. 
Tonttu jättää tytöille viestin silloin tällöin, ei joka päivä kumminkaan.
Sain bloyhteistyönmerkeissä Marlonilta luomupuuvillaisia vauvanvaatteita.

Mimmu ihastui Veera-vauvalle tulleisiin vaatteisiin.
Ja kyllä mäkin tykkäsin! Ihanan pehmeitä ja vielä luomupuuvillaa!
Marlon on monille varmasti tuttu merkki äitiyspakkauksesta, mutta harva tulee ajatelleeksi että Marlonin vaatteet ovat luomupuuvillaa ja niille on myönnetty avainlippumerkki.


Sain blogissa arvottavaksi 30e suuruisen lahjakortin Vauvanvaate.fi verkkokauppaan.
Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tätä postausta. Muistathan jättää sähköpostiosoitteesi, jotta saan voittajaan yhteyttä!
Arvonta päättyy perjantaina 4.12.2015 ja voittajan julkaisen seuraavana päivänä.
Onnea arvontaan!

Joulukuun aikana on tulossa pari muutakin arvontaa, joko pukinkonttiin tai ihan itselle lahjaksi :)