perjantai 10. huhtikuuta 2015

Mahla aika!

Meillä on jo hyvän tovin valutettu koivun mahlaa. Paras aika siihen alkaa vasta olla nyt ja jatkuu aina toukokuun puoleen väliin asti. Mahlan keruu astia on syytä pitää valolta suojattuna, muuten mahla samenee. 
Koivujen mahlan mauissa on eroa. Meidänkin pihan koivuista osa tuottaa oikein makeaa mahlaa ja toiset taas lähdevedelle maistuvaa mahlaa. Pahaa mikään mahla ei ole ollut, joskin sokerisin on maistuvinta ;).


Meillä mahlaa käytetään ihan janojuomana, mutta sillä on myös terveydellisiä vaikutuksia. Venäjällä käytetään mahlaa vielä nykypäivänäkin parantamaan hengityselinsairauksia, näppyläisen ihon, sekä ihottumien hoitoon. Itse sivelin erään perheenjäsenen atooppiseen ihottumaan koivun mahlaa ja kutina lakkasi! 

Mahlaa valuttaessa on hyvä muistaa että puuhun tulee lähes aina lahoa ja värivikaa, josta ei ole suurta haittaa puulle, mutta laadukasta puutavaraa siitä ei enää saa.
Mahlan keruu ei kuulu jokamiehen oikeuksiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti