torstai 26. kesäkuuta 2014

Karkureissulla

Viimeinen lomaviikko. Joonas teki halkoja, laittoi portit paikalleen, teki tulevalle kanakopille perustukset ja paranteli Joken aitausta "vuohen pitäväksi". Vuohen pitävää ei todellisuudessa ole vielä keksittykkään. 
 

Jokin aika sitten kirjoitin että Wilma ja Jose ovat pysyneet kolmessa langassa, no hetimmiten kun sain postauksen lähetettyä ne päättivät näyttää että kolme sähkölankaa ei ole mikään este, eikä edes hidaste. Olin sisällä ja kuulin pihalta sellaisen varovaisen, varoittavan mäkätyksen. Katsoin ikkunasta ja näin tyttövuohet laitumen portilla katsomassa tarkkaavaisina tielle päin. Käänsin katseeni samaan suuntaan ja näin lenkkeilijän. Kun käänsin katseeni portille vuohia ei näkynyt missään. Menin pihalle huhuilemaan ja kun kurkistin navettaan sisään, niin sieltähän ne tytöt katselivat.
Toinen tapaus sattui eilen. Wilmalla on kiima. Talutin Jokkea laitumen ohi syömään ja Wilma vain yksinkertaisesti juoksi läpi. 

En uskalla sanoa että "Jokke ei ole vielä karannut"....

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Kuka niitä heiniä nyt maasta söisi!?

Kun oikein määkii, niin tehdään laitumelle teline ja käydään niittämässä heinät ;)

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Pupulauman uusimmat jäsenet


Mies kävi Ronjan kanssa mökillä. 
Tuliaisina toivat flunssan ja kaksi pupua, Bellan ja Nukkiksen.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Vuohia ja pupuja


Tehtiin Mimmun kanssa vuohille uusi laidun sillä aikaa kun Joonas ja Ronja rakensivat tyttöpupujen häkkiä. 


Laitoin laitumeen vain kolme lankaa. Portin kohdan viritin niin että Josellekkaan ei tulisi mieleen nostaa sarvilla kahvoista ja avata porttia. Jose on tähän asti ollut se meidän karkuri ja Wilma totta kai sitten perässä.


Nyt ovat laitumen eväät vielä kelvannut Josellekin.


Jutta-pupu puolestaan on viihtynyt alku järkytyksen jälkeen hyvin omassa ulkohäkissään.


Siellä mahtuu ottamaan muutaman juoksu-askeleenkin...


Ja eväätkin näyttävät maistuvan.

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Pupuja pupuja


Toissa päivänä meille saapui Jutta-pupun tuleva sulho, ranskanluppauros Duracell. Ducella on pieni kauneusvirhe - sen toinen korva on pystyssä.


Jutta-pupu puolestaan muutti uuteen asuntoonsa ulkotarhaan. Siellä on enemmän tilaa pomppia.

Täältä löytyy muuten hyviä videoita kanien luonnollisista oloista.
Niihin verrattuna mikä tahansa kanin häkki tai aitaus tuntuu kovin pieneltä.
Meillä on koitettu ulkotarhaan laittaa paljon pesäkoloja ja onkaloita piilopaikoiksi. Pupujen ruoka koostuu pääasiassa tuoreista kasveista, porkkanasta ja maistiaisesta kauraa. Puhdasta vettä tietenkään unohtamatta.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Hetki

Mansikoita iltapalaksi.

Sekalaisesti kaikkea




Jokke-pukki kävi heinävarastossa kun tehtiin hommia siellä. Komea pikku-pukki vai mitä ;)?


"Äiti, saako jäädä tänne?" kysyi Ronja kun syötti porkkanaa Jutta-pupulle.


Mimmu ihmettelee Ricoa.


Puiden takana piilossa vuohilta.

Tänään meille muutti Jutta-pupun kaveriksi Duracell. Siitä lisää myöhemmin.

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Pupu


Tänään meille saapui ensimmäinen kani, joka sai nimekseen Jutta. 
Jutta on vasta pieni poikanen, rotuina siinä on belgianjättiä ja ranskanluppaa.

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Heiniä

Eilen ja tänään on tehty heiniä. 
Joonas teki itse pöyhimen meidän sarvijaakkoon. 


Sitä joutui muutamaan kertaan parantelemaan ja Jokke-pukki ainakin tykkäsi heinästä, joka oli takertunut pöyhimeen kiinni.



Pienen hienosäädön jälkeen pöyhin toimi loistavasti.


 Hiace toimi peräkärryn vetojuhtana eilen, kun lastasimme heiniä kauhealla kiireellä varastoon suojaan uhkaavaa sadetta.

Mimmu nukkui autossa ja Ronja auttoi hyppimällä heinäkasan päällä.


Tänään käytiin Mammalla ja Papalla syömässä jätskiä. Ja olivat tytöt hetken verran hoidossakin siellä kun vein kirjanpidon ja kun kummankin aikatauluihin sopi karattiin Joonaksen kanssa keskellä päivää ja keskellä viikkoa (Ikeaan...) syömään. Ihan kahdestaan.


Meidän juhlateltasta tuli heinävarasto.


Tehtiin Ronjan kanssa muutama kerppu. 
(Itse valitut ja päälle laitetut vaatteet ;)... ! )


Ja tytöt pääsivät hyppimään heinävarastoon, kun siirrettiin heinät sellaiseen paikkaan, jossa säilyvät paremmin.

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Hetki

Prinsessa mekko päällä Wilman kanssa katsomassa onko äiti istuttanut uusia kukkia edellisten syötyjen ja kuihtuneiden tilalle. 
No ei ole.

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Viikonloppu

Tuli vähän vähänlaisesti otettua kuvia, mutta on ollut touhukas viikonloppu :)! Lauantaina juhlittiin meidän uutta kotia ja vähän jokaista perheenjäsentäkin: tyttöjen  (1- ja 3v) ja Joonaksen synttäreitä, sekä mun valmistumista Agrologiksi. Siinä juhliessahan vierähti koko päivä. Sää suosi, tarjottavat riittivät ja vieraat viihtyivät. Mukavaa oli!

Tänään mä aloittelin uusien asukkaiden asumuksen valmistelua, istutin lahjapensaat (vadelmaa ja pensasmustikkaa, nam!) ja illalla mentiinkin koko perheellä pellolle pöyhimään heiniä. Tytöillä oli pellon laidalla "peltoleluja", jotta viihtyivät jonkin aikaa. Joonas jäi vielä hommiin ja me tultiin sitten tyttöjen kanssa hoitamaan eläinlauma. 

Huomenna onkin aikainen herätys autoon huoltoon viennin merkeissä!

torstai 5. kesäkuuta 2014


Taas yksi hyvä käyttötarkoitus heinäseipäiden poistetuille "kärjille".
Tein muutaman kyltin lisää. Kasvimaalle "vapaalla kädellä" ja vuohille vuohelaan omat nimikylttinsä luonnostellen.


Rico tietää mitä tehdä kun Jokke-Pukki katsoo murhaavasti...


Iltapuhteena Joonas niitti kummatkin pellot. Toivotaan ettei tällä kertaa sataisi. Viimeksi niittämäni heinät jouduin hinaamaan pressun päällä latoon suojaan kuivumaan ;D. Tuota määrää heinää ei niin vaan hinatakkaan...


Tyttöjen kanssa kylvettiin vähän pellolle kauraa. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan... tavoitteena saada vihantaa korjattua, joten ehtinee vielä. Porkkanamaalla ei näkynyt kuin rikkaruohoja. Olisi varmaan pitänyt kastella... hups, ens vuonna sitten taas uus yritys :).


Tänään ollaan ehditty myös grillaamaan mamman ja papan luona, sekä hakemaan kukkia juhliin. Huomenna vuorossa vähän leipomista vielä.

tiistai 3. kesäkuuta 2014



Vuohet ovat olleet nyt vapaana pihalla. Jokke ja kutut ovat vuorotelleet tarhassa ja pihalla olon kanssa. 


Kun me menemme sisälle, tulevat kutut nukkumaan oven viereen ja värjäytyvät samalla punaisiksi punamultamaalista.


Vuohille tuntuu maistuvan eniten pensaat, ei niinkään nurmikko. No kaipaavathan pensaatkin tietenkin harvennusta ;)


Ricon kanssa ollaan oltu kunnostamassa juhlatelttaa viikonloppuna olevia juhlia varten.


Koko perhe osallistuu innokkaasti eläinten hoitoon :). Lapsetkin oppivat heti pienestä huolehtimaan eläimistä ja näkevät samalla toivottavasti elämän kiertokulkua iloineen ja suruineen.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

1-vuotta!

Tänään tulee vuosi siitä kun kävimme pyörähtämässä sairaalassa synnyttämässä pikku Mimmun. Vauvavuosi on virallisesti ohi, mutta mun mielestä meillä on vieläkin vauva. 
Ehkä lapset pysyvät aina vauvoina äitiensä silmissä?

Hetki

 
Seisovapöytä...

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Joukahainen ja muutama muu asia


Eilen meille saapui pukki Joukahainen, tutummin "Jokke". Jokke on oikein komea herrasmiehen alku, joskin aika arka.

Jokke päästi Mimmun kaikista lähimmäksi itseään.

Käytiin hakemassa vähän kerppuja koko perheen voimin ja testattiin samalla Joonaksen juuri kunnostamia maitokärryjä.

Mä tein pari kylttiä.


Jotka ovat kaukaa katsottuna ihan siedettäviä :)